2. tammikuuta 2012

The United States access to the dreams

Noniin, eilen selitin/linkkautin teille postauksessani muutamia Yhdysvaltoihin liittyviä kuvia, ja jotkut viisaat ja älykkäät taisivat ymmärtää, mikä haaveeni ja unelmani on! Suurin haaveeni tällä hetkellä, on siis lähteä Jenkkeihin vaihtoon. Toivoisin että se onnistuisi, ja uskon että onnistuukin, kunhan saan porukat myönnytettyä. ai äippähän se varmaankin se kova luu on, mutta enpä nyt halua muserruttaa unelmiani miettimällä sitä..

Ainoat ihmiset, keille olen tästä kertonut (ennen tätä postausta) on Maija, pikkuveljeni Riku ja Ilona, ja Ilonanhan kanssa mun olis ollu tarkoitus lähteä Kielimatkalle Englantiin, mutta jotenkin tajusin, että tulen kaipaamaan ulkomaille hirveästi, eikä toisnen vaihtoehto olisi että olisin ekana vuonna Englannissa ja toisena Yhdysvalloissa.. Eilen sitten Ilonalle kerroin fiilingeistääni, ja olin omasta mielestäni tosi ilkeä, sillä tiesin että hän on toosi kauan haaveillut Englantiin pääsystä, ja sitten kun vielä mä oisin Ilonan kans siellä, nii voitte vaan kuvitella, mille tuntuu.. Mutta toivon, että sulla ei ihan kauhee mieli ole.. (tiiän että kuitenkin luet tän joku päivä)

Oon tätä mun intoa kasavatellut lukemalla kaiken maailman Yhdysvalloissa vaihdossa olevien blogeja, ja linkkiä tässä tulee :-)
17-vuotiaan suomalaistytön blogi, joka kertoo Emmin vaihtarivuodesta USA:ssa, Iowan osavaltiossa. 

Heini, on vaihtarina Californiassa, Santa Mariassa. 
17-vuotias Kiia postailee vaihtarivuodestaan Arizonasta!

Toinen henkilökohtainen suosikkini, Mona bloggailee Minnesodasta (tai mitensenyt taivutellaan) !

Essi bloggailee blogin nimen mukaisesti Coloradosta!
17-vuotiaan Konstan Vaihtarivuodesta kertova blogi, ja kyseinen blogi on siis se toinen suosikkini! Ja bloggaus tapahtuu New Jerseyssä!
Olen kuunnelut koko tämän postauksen ajan tätä Bruce Springsteenin Born In The U.S.A., ja ajattelimpa linkitellä tämänkin tänne :)






weheartit

7 kommenttia:

  1. Oi itelläki ois haaveena päästää joko kielimatkalle tai vaihtoon Amerikkaan ja Englantiin. Toivottavasti pääset! :3

    VastaaPoista
  2. Onnea porukoiden myonnyttamiseen ja haaveen toteuttamiseen! En ite koskaan uskonut, etta mun unelma tulis toteutumaan, mutta taalla sita jenkeissa ollaan:)

    VastaaPoista
  3. Essi - Mulla ois sinne kielimatkalle mahdollisuus, mutta tiiän, että se on liian lyhyt aika mulle :-)

    Juulia - Oi! vähän hienoa, kivoija hetkiä sulle sinne!

    VastaaPoista
  4. Oi vitsi itelläkin houkuttelis vaihtoon lähtee, mutta se raha on just se onhelma, varsinkin kun oon menossa enskesänä Lontooseen kielimatkalle kuukaudeks (= Mutta toivottavasti sä pääset! ps. kirjotat tosi kivasti!

    http://makeyourlifeafantasy.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. lartsu - Mulla oli kans alussa haave sinne kilimatkalle, mutta ajattelin että se kuukausi ei riitä mulle kuitenkaan :( mutta kiitos kehuista :-)

    VastaaPoista
  6. Mulla on ihan sama juttu, paitsi et vanhempia ei yhtään haittais et lähen, mutku se on vaan niin kallista :---( Mut onnee sulle jos pääset :---)

    putyourbestfootforvard.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. ira - mäkin hehkutan tätä koko ajan, vaikka ei toislta osapuolelta ihan 100% vastausta ole tullut :D

    VastaaPoista

Post a comment, you make me happy :)♥